Onko syömishäiriö periytyvää?

Onko syömishäiriö periytyvä? Geenien ja ympäristön monimutkainen vuorovaikutus

Syömishäiriöt, kuten anoreksia nervosa, bulimia nervosa ja ahmimishäiriö, ovat vakavia mielenterveyshäiriöitä, jotka vaikuttavat yksilön suhteeseen ruokaan ja kehoon. Vaikka suoranaista “syömishäiriögeeniä” ei ole löydetty, kasvava tutkimus osoittaa, että perinnöllisyys vaikuttaa merkittävästi sairastumisriskiin. Kysymys ei ole siitä, periytyykö syömishäiriö suoraan, vaan siitä, lisääkö perimä alttiutta sairastua.

Perinnöllisen alttiuden merkitys näkyy kaksostutkimuksissa. Yksimunaisilla kaksoset, joilla on identtinen perimä, sairastuvat syömishäiriöön useammin yhtä aikaa kuin kaksimunaiset kaksoset. Tämä viittaa siihen, että geneettiset tekijät vaikuttavat sairastumiseen. Kuitenkin, vaikka identtisillä kaksoset jakavat saman perimän, eivät kaikki sairastu, mikä korostaa ympäristötekijöiden merkitystä.

Tutkimus on osoittanut, että tietyt geenit voivat vaikuttaa aineenvaihduntaan, hermojärjestelmän toimintaan ja mielialaan – kaikki tekijät, jotka voivat lisätä alttiutta syömishäiriölle. Näiden geenien vaikutus on kuitenkin monimutkainen eikä yksin riitä sairastumiseen. Geneettinen alttius toimii pikemminkin taustalla olevana riskitekijänä.

Ympäristöllä on ratkaiseva rooli syömishäiriön kehittymisessä. Tähän kuuluu:

• Perheen dynamiikka: Korostunut painon hallinta, perfektionismi ja kriittinen ilmapiiri kotona voivat lisätä riskiä.
• Sosiaaliset paineet: Kauneusnormien painostus ja mediakuvan vaikutus voivat johtaa kehonkuvaongelmiin ja syömishäiriöön.
• Traumaattiset kokemukset: Sekä lapsuuden että aikuisuuden traumaattiset tapahtumat voivat laukaista syömishäiriön kehittymisen.
• Psykologiset tekijät: Ahdistuneisuus, masennus ja matala itsetunto ovat usein yhteydessä syömishäiriöihin.

Yhteenvetona voidaan todeta, että syömishäiriö ei ole pelkästään perinnöllinen sairaus. Se on monimutkainen häiriö, jonka kehittymiseen vaikuttavat sekä geneettiset että ympäristötekijät. Geneettinen alttius voi lisätä yksilön haavoittuvuutta, mutta sairastumista ei määrää pelkästään perimä. Ympäristön ja psykologisten tekijöiden rooli on yhtä merkittävä, jopa ratkaiseva. Siksi syömishäiriöiden hoitoon tulisi lähestyä kokonaisvaltaisesti ottaen huomioon sekä yksilön perinnölliset taipumukset että hänen ympäristöään ja psykologisia tekijöitä.