Miksi lapset eivät muista?

Miksi lapsen pää on täynnä salaisuuksia – vai onko? Lapsen muistin mysteeri

Lapsen muisti on usein aikuisten silmissä arvaamaton ja hämmentävä. “Missä se on?”, “Oletko nähnyt sitä?”, “Milloin se tapahtui?” – kysymykset toistuvat, ja vastaukset jäävät usein hämärän peittoon. Mutta onko kyseessä todellinen muistin heikkous, vai johtuuko “unohtaminen” jostain muusta?

Yleinen virhekäsitys on, että lapset yksinkertaisesti unohtavat asioita. Totuus on monimutkaisempi ja kiehtova: se liittyy olennaisesti aivojen kehitykseen. Pienten lasten aivot ovat vielä keskeneräisessä rakentumisvaiheessa. Erityisesti hippokampus, joka on keskeinen rooli muistin muodostamisessa ja palauttamisessa, on vasta kehittymässä. Tämä tarkoittaa, että heidän aivonsa eivät vielä pysty koodaamaan, tallentamaan ja hakemaan muistoja samalla tehokkuudella kuin aikuisten aivot.

Ajatellaanpa sitä, miten muisti toimii. Se on monimutkainen prosessi, joka sisältää kolme päävaihetta: enkoodausta (tiedon tallentamista), säilyttämistä ja palauttamista. Lapsen aivoissa nämä prosessit eivät ole vielä täysin optimoituja. Heillä on vaikeuksia suodattaa oleellista tiedosta epäolennaista, organisoimaan muistoja ja yhdistämään niitä toisiinsa. Tämä selittää myös sen, miksi lapset usein muistavat yksittäisiä, silmiinpistäviä yksityiskohtia, mutta jättävät keskeiset tapahtumakulut pois.

Esineiden kadottaminen on tästä hyvä esimerkki. Lapsen kyky tallentaa tietoa siitä, minne esine on asetettu, on vielä kehitysvaiheessa. He eivät ehkä kiinnittänyt huomiota tarkasti sijoituspaikkaan, eivätkä aivonsa pysty vielä muodostamaan siitä tarpeeksi vahvaa muistijälkeä. Tämä ei tarkoita laiskuutta tai huolimattomuutta, vaan aivojen kypsymättömyyttä.

Lisäksi lasten kielellinen kehitys vaikuttaa heidän kykyynsä ilmaista muistojaan. Heillä voi olla vaikeaa artikuloida, mitä he muistavat, vaikka muistijälki olisikin olemassa. Tämä johtaa usein väärinymmärryksiin ja siihen, että aikuinen tulkitsee lapsen “unohtamisen” todellisena muistin puutteena.

Yhteenvetona voidaan todeta, että lasten “huono” muisti ei ole todellinen unohtaminen vaan aivojen luonnollinen kehitysvaihe. Vanhempien ja hoitajien on tärkeää ymmärtää tämä ja olla kärsivällisiä. Sen sijaan, että syyllistäisi lasta, kannattaa keskittyä tukea lapsen muistin kehitystä leikkien, tarinoiden ja keskustelujen avulla. Muistin harjoittaminen on tärkeää jo lapsuudessa, ja se vahvistaa aivojen kykyä muodostaa ja palauttaa muistoja. Muista, lapsen aivot ovat ainutlaatuinen ihme, joka kehittyy omaan tahtiinsa.