Missä eläinsolussa ei ole tumaa?

Tumatonta elämää: Punasolut ja niiden ydinvapaa olemus

Useimmat ihmiset ajattelevat solua ja sen ydintä käsi kädessä. Tuma, solukalvon sisällä sijaitseva kalvoon ympäröity organelli, toimii solujen aivoina, tallentaen ja suojellen geneettistä informaatiota eli DNA:ta. Tämä onkin totta useimmille eukaryoottisoluille – eli soluille, joilla on tuma – kasvisoluista ihmissoluihin. Mutta on olemassa poikkeuksia tähän sääntöön. Eräs mielenkiintoinen esimerkki on ihmisen punasolu, joka on ainutlaatuinen esimerkki solusta, jolla ei ole tumaa aikuisvaiheessa.

Punasolujen, eli erytrokyyttien, päätehtävänä on happi- ja hiilidioksidinkuljetus verenkierrossa. Tämä tehtävä vaatii tehokasta solurakennetta. Ytimen puuttuminen onkin evolutiivinen sopeutuma, joka lisää punasolun tehokkuutta tässä kuljetustehtävässä. Ytimen poistuminen tapahtuu punasolun kehittymisen aikana luuytimessä. Tämän seurauksena punasoluun jää runsaasti tilaa hemoglobiinille, veripigmentille, joka sitoo happea keuhkoissa ja vapauttaa sen kehon muille kudoksille.

Ytimen puuttuminen vaikuttaa kuitenkin punasolun elinikään. Koska punasoluilla ei ole DNA:ta eikä siksi kykyä korjata vaurioita, niiden elinikä on rajoitettu noin 120 päivään. Vanhat ja vaurioituneet punasolut poistuvat verenkierrosta ja hajotetaan pernassa ja maksassa.

Toisin kuin yleisesti ajatellaan, punasolun kyvyttömyys korjata itseään ei ole täysin haitallista. Itse asiassa ytimen puuttuminen pienentää punasolun kokoa ja parantaa sen joustavuutta, mikä helpottaa sen kulkua kapeampien verisuonten läpi. Tämä tekee punasoluista erittäin tehokkaita happikuljettajia.

Yhteenvetona voidaan todeta, että vaikka tuma on tärkeä osa useimpia soluja, punasolut toimivat esimerkkinä solun toiminnasta ilman tumaa. Tämä ainutlaatuinen ominaisuus tekee niistä erittäin tehokkaita happikuljettajia, mutta rajoittaa myös niiden elinikää. Punasolun tapaus osoittaa solujen monimuotoisuuden ja niiden erikoistumisen erilaisiin tehtäviin.