Milloin lapsi saa päättää, missä asuu?

Lapsen ääni kuuluviin: Milloin lapsi saa todella päättää, missä asuu?

Avioero tai vanhempien asumusero on lapsen elämässä aina mullistava tapahtuma. Yhtäkkiä perheen tuttu ja turvallinen arki muuttuu, ja usein yksi suurimmista kysymyksistä on: missä lapsi asuu ja miten tapaamiset toisen vanhemman kanssa järjestetään? Vaikka Suomen laki määrittää vanhemmat ensisijaisesti vastuullisiksi lapsen asioista päättämisestä, lapsen oma mielipide on tärkeä, ja sen merkitys kasvaa lapsen iän myötä. Erityinen huomio kiinnittyy 12 vuoden ikään, jolloin lapsen ääni nousee entistä painokkaammin esiin.

Laki ja lapsen mielipide: Muuttuva yhtälö

Lapsen oikeuksien sopimuksen periaatteiden mukaisesti lapsella on oikeus ilmaista mielipiteensä kaikissa häntä koskevissa asioissa. Suomessa tämä periaate on sisäänrakennettu lainsäädäntöön, ja lapsen mielipidettä on selvitettävä ja otettava huomioon esimerkiksi silloin, kun vanhemmat riitelevät lapsen asumisesta tai tapaamisista.

On kuitenkin tärkeää ymmärtää, ettei lapsen mielipiteen kuuleminen automaattisesti tarkoita, että lapsi saa yksin päättää asioista. Alle 18-vuotiaat ovat Suomessa holhouksen alaisia, mikä tarkoittaa, että vanhemmilla on päävastuu lapsen hyvinvoinnista ja edusta. Heidän tehtävänsä on tehdä päätöksiä, jotka parhaiten turvaavat lapsen tulevaisuuden ja kehityksen.

12 vuotta: Ratkaiseva ikäraja?

Täytäntöönpanolaki tuo kuitenkin 12 vuoden ikään selkeän muutoksen. Lain mukaan lasta ei saa pakottaa asumaan tietyssä paikassa tai tapaamaan tiettyä henkilöä, jos hän on täyttänyt 12 vuotta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita täydellistä päätösvaltaa, vaan pikemminkin vahvistettua oikeutta vastustaa päätöksiä, jotka kokee itselleen haitallisiksi.

Mitä tämä käytännössä tarkoittaa?

• Korostunut kuuntelu: 12 vuotta täyttäneen lapsen toiveita ja tuntemuksia on kuunneltava erityisen tarkasti. Vanhempien ja viranomaisten on pyrittävä ymmärtämään lapsen näkökulmaa syvällisesti.
• Vastustamisen oikeus: Lapsella on oikeus vastustaa esimerkiksi asumisjärjestelyjä, jotka kokee epämiellyttäviksi tai turvattomiksi. Tämä vastustus ei välttämättä johda automaattisesti toivottuun lopputulokseen, mutta se on vahva viesti, joka on otettava vakavasti.
• Yhteistyön korostuminen: Vanhempien on pyrittävä yhteistyöhön ja kompromisseihin, jotka ottavat huomioon lapsen toiveet ja tarpeet. Lapsen pakottaminen vastoin tahtoaan on harvoin paras ratkaisu.
• Kehitystaso huomioon: Vaikka laki asettaa 12 vuoden ikärajan, on muistettava, että jokainen lapsi on yksilö. Lapsen kehitystaso ja kyky arvioida tilannettaan on otettava huomioon päätöksiä tehtäessä.

Lapsen etu ensin

Lopulta kaikessa päätöksenteossa on keskeistä lapsen etu. Tämä tarkoittaa, että vanhempien ja viranomaisten on pohdittava, mikä on lapselle parasta pitkällä aikavälillä. Lapsen toiveet ovat tärkeitä, mutta niitä ei voida asettaa lapsen hyvinvoinnin edelle. Esimerkiksi, jos lapsi vastustaa tapaamisia toisen vanhemman kanssa, on selvitettävä syyt vastustukseen ja tarvittaessa tarjottava lapselle tukea ja apua tunteiden käsittelyyn.

Yhteenveto

Lapsen ääni on tärkeä, ja sen merkitys kasvaa iän myötä. 12 vuoden ikä on merkittävä rajapyykki, jolloin lapsen oikeus vastustaa päätöksiä vahvistuu. Lapsen etu on kuitenkin aina ensisijainen, ja päätösten tulee perustua huolelliseen harkintaan ja lapsen kokonaistilanteen ymmärtämiseen. Vanhempien ja viranomaisten on pyrittävä yhteistyöhön ja kompromisseihin, jotka turvaavat lapsen hyvinvoinnin ja mahdollistavat hänelle tasapainoisen ja onnellisen lapsuuden. Lapsen kuuleminen ja kunnioittaminen on avainasemassa luottamuksen rakentamisessa ja lapsen itseluottamuksen vahvistamisessa vaikeassa elämäntilanteessa.