Minkä ikäisenä saa päättää kummalla vanhemmalla asuu?

Lapsen ääni kuuluviin: Milloin nuori saa vaikuttaa asuinpaikkaansa vanhempien erossa?

Vanhempien ero on aina mullistava kokemus lapselle, ja yksi suurimmista kysymyksistä liittyy usein asumisjärjestelyihin. Kenen luona asutaan ja miten aika jaetaan? Vaikka lopullinen päätösvalta on usein vanhemmilla tai viime kädessä tuomioistuimella, lapsen omalla mielipiteellä on merkittävä painoarvo – erityisesti iän karttuessa. Mutta missä vaiheessa nuori voi todella alkaa vaikuttaa omaan asuinpaikkaansa?

Lainsäädäntömme korostaa lapsen etua kaikissa häntä koskevissa päätöksissä. Tämä periaate näkyy myös siinä, miten lapsen mielipide otetaan huomioon asumisjärjestelyistä päätettäessä. Laki ei määrittele tarkkaa ikärajaa, jolloin lapsi voi “päättää” asuinpaikastaan, mutta 12 vuoden ikä on merkittävä vedenjakaja.

Miksi juuri 12 vuotta?

Vaikka laki ei sanakaan suoraan, että 12-vuotias “saa päättää”, käytännössä tässä iässä lapsen mielipiteellä on huomattavasti suurempi painoarvo. Tämä johtuu siitä, että 12-vuotias nuori katsotaan yleensä olevan riittävän kypsä muodostamaan oman perustellun mielipiteensä ja ilmaisemaan sen selkeästi. Hän pystyy usein arvioimaan tilannetta kokonaisvaltaisemmin ja ymmärtämään päätösten seuraukset.

Mielipide on painava, mutta ei yksin ratkaiseva.

On tärkeää ymmärtää, että vaikka 12-vuotiaan mielipiteellä on suuri painoarvo, se ei tarkoita automaattisesti, että lapsen toive toteutetaan sellaisenaan. Käräjäoikeus ottaa huomioon useita tekijöitä päättäessään lapsen asumisesta, kuten:

• Lapsen edun: Tämä on aina ensisijainen näkökulma. Mikä on lapsen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kannalta paras ratkaisu?
• Vanhempien kyvyt: Kumpi vanhempi pystyy paremmin tarjoamaan lapselle turvallisen, tukevan ja kannustavan kasvuympäristön?
• Lapsen suhde kumpaankin vanhempaan: Onko lapsella vahva ja läheinen suhde molempiin vanhempiin?
• Lapsen mielipide: Tämä otetaan huomioon lapsen iän ja kehitystason mukaisesti.

Lapsen vastustuskyky päätökselle.

Yksi mielenkiintoinen seikka on se, että vaikka käräjäoikeus tekisi päätöksen lapsen asumisesta, sitä ei voida panna täytäntöön, jos lapsi vastustaa sitä. Tämä ei tarkoita, että 12-vuotias voisi mielivaltaisesti kumota tuomioistuimen päätöksen, vaan se korostaa lapsen oikeutta tulla kuulluksi ja hänen toiveidensa huomioon ottamista. Jos lapsi vastustaa voimakkaasti päätöstä, se on vahva viesti, joka on otettava vakavasti. Tällöin tilannetta on arvioitava uudelleen ja etsittävä ratkaisua, joka ottaa huomioon lapsen tunteet ja tarpeet.

Lapsen oma ääni osana ratkaisua.

Lopulta kyse on siitä, että lapsen oma ääni on olennainen osa päätöksentekoprosessia. Vaikka lapsi ei “päättäisikään” asuinpaikastaan yksin, hänen mielipiteensä on tärkeä ohjenuora, joka auttaa vanhempia ja tuomioistuinta tekemään lapsen edun mukaisen päätöksen. Tärkeintä on luoda avoin ja luottamuksellinen ilmapiiri, jossa lapsi voi vapaasti ilmaista tunteitaan ja ajatuksiaan ilman pelkoa tai painostusta. Tällöin lapsi tuntee itsensä kuulluksi ja osallistuvaksi, mikä helpottaa sopeutumista uuteen elämäntilanteeseen.

Yhteenvetona:

Vaikka laki ei määrittele tarkkaa ikärajaa, 12 vuotta täyttäneen lapsen mielipiteellä on suuri painoarvo hänen asumisjärjestelyistään päätettäessä. Käytännössä tämä tarkoittaa, että 12-vuotias voi vaikuttaa merkittävästi asuinpaikkaansa, erityisesti silloin, kun hänen toiveensa katsotaan olevan hänen etunsa mukaisia. Lapsen oma ääni on tärkeä osa kokonaisuutta, ja se tulisi aina ottaa huomioon päätöksiä tehtäessä.