Kuka keksi kurkkumätä rokote?

Kurkkumätärokotteen keksijä: Emil Adolf von Behring

Kurkkumätä on vakava bakteeri-infektio, joka vaikuttaa kurkkuun ja hengitysteihin. Ennen rokotuksen kehittämistä se oli tappava sairaus, joka aiheutti lukuisia lasten kuolemia.

Vuonna 1890 saksalainen lääkäri ja bakteriologi Emil Adolf von Behring teki uraauurtavan löydön. Hän havaitsi, että kurkkumätää sairastavista potilaista otettu veri sisälsi vasta-aineita, jotka pystyivät lamauttamaan bakteerin toksiineja.

Behring ymmärsi, että nämä vasta-aineet voitaisiin injektoida terveisiin ihmisiin niiden suojaamiseksi kurkkumädältä. Hän kehitti menetelmän kurkkumätäsairaiden potilaiden veren vasta-aineiden eristämiseksi ja konsentroimiseksi.

Vuonna 1891 Behring testasi rokotettaan lapsiin, joilla oli korkea riski saada kurkkumätä. Tulokset olivat merkittävät. Rokotetusta ryhmästä vain 0,3 % sairastui kurkkumätään, kun taas rokottamattomasta ryhmästä 17 % sairastui.

Behringin kurkkumätärokote oli ensimmäinen menestyvä rokote bakteeri-infektion ehkäisemiseksi. Hänen työnsä pelasti lukemattomia ihmishenkiä ja loi pohjan moderneille rokotuksille.

Vuonna 1901 Behring sai ensimmäisen Nobelin lääketieteen palkinnon “kurkkumätän vastalääkkeen tutkimuksistaan, erityisesti niiden seerumiterapian osalta, joilla on johtanut uuden tien avartumiseen infektiotautien diagnosoinnissa ja hoidossa.”

Behringin kurkkumätärokote on yksi lääketieteen historian tärkeimmistä edistysaskeleista. Sen ansiosta kurkkumätästa on nyt lähes hävitetty monissa osissa maailmaa. Rokote on myös auttanut suojelemaan lukemattomia lapsia tämän vaarallisen ja potentiaalisesti tappavan sairauden aiheuttamalta kärsimykseltä.