Mikä verikoe näyttää sepelvaltimotaudin?

Sepelvaltimotaudin riskialttiuden arviointi Hertta-testillä

Sepelvaltimotauti (SVD) on yleisin kuolinsyy maailmassa. Sen kehittymisen riskiä on mahdollista arvioida verikokeella nimeltä Hertta-testi.

Hertta-testi

Hertta-testi on innovatiivinen verikokeelinen menetelmä, joka mittaa veriplasmassa olevien tiettyjen rasvojen, nimeltään keramidit, tasoja. Keramidit ovat solukalvojen tärkeitä rakenneosia, ja niiden poikkeavat pitoisuudet ovat yhdistetty sydän- ja verisuonisairauksien riskiin.

Hertta-testissä käytetään massaspektrometriaa, erittäin tarkkaa tekniikkaa, joka mittaa keramidien molekyylipainot ja pitoisuudet. Näiden tietojen perusteella lasketaan riskiluku, joka kuvaa henkilön suhteellista sepelvaltimotaudin riskiä.

Tulosten tulkinta

Hertta-testin riskiluku ilmaistaan välillä 0-100. Mitä korkeampi riskiluku, sitä suurempi on henkilön riski sairastua sepelvaltimotautiin.

• Matala riski: Riskiluku alle 20
• Kohtalainen riski: Riskiluku 20-40
• Korkea riski: Riskiluku yli 40

Hertta-testin edut

Hertta-testillä on useita etuja perinteisiin sydän- ja verisuonitautien riskinarviointimenetelmiin verrattuna:

• Tarkka: Se mittaa tarkasti keramideja, joka on vakiintunut SVD:n riskitekijä.
• Nopea: Tulokset saadaan tyypillisesti muutamassa päivässä.
• Ei-invasiivinen: Se edellyttää vain yksinkertaista verinäytettä.
• Laaja käyttö: Sitä voidaan käyttää sekä miehille että naisille, kaikissa ikäryhmissä.

Käyttöaiheet

Hertta-testiä voidaan käyttää sepelvaltimotaudin riskin arvioimiseen henkilöillä, jotka:

• Ovat oireettomia, mutta joilla on SVD:n riskitekijöitä (kuten korkea kolesteroli, diabetes tai korkea verenpaine)
• Ovat saaneet SVD:n diagnoosin ja haluavat seurata riskinsä kehittymistä
• Ovat saaneet hoitoa SVD:n suhteen ja haluavat arvioida hoidon tehokkuutta

Rajoitukset

On tärkeää muistaa, että Hertta-testi ei ole diagnostinen testi SVD:lle. Se antaa vain arvion henkilön suhteellisesta riskistä sairastua tähän tilaan.

Lisäksi Hertta-testi voi antaa vääriä positiivisia tai vääriä negatiivisia tuloksia, ja sen tuloksia tulee aina tulkita yhdessä muiden kliinisten tietojen kanssa.