Miten määritellään ikäihminen?

Ikääntyminen: Ei pelkästään numero, vaan monimutkainen prosessi

Ikäihmisen määrittely on yllättävän monimutkainen kysymys. Vaikka Suomen lainsäädäntö ja monet sosiaali- ja terveyspalvelut käyttävät 65 vuoden ikärajaa ikääntyneen väestön määrittelyyn – ja tähän liittyy usein vanhuuseläkkeen saaminen – se ei kerro koko totuutta. Numero itsessään ei määritä ihmisen kykyä tai kokemusta ikääntymisestä. Ikääntyminen on yksilöllinen ja moniulotteinen prosessi, johon vaikuttavat lukuisat tekijät.

65 vuoden ikärajan käyttö on käytännöllinen ratkaisu monien palveluiden suunnittelussa ja resurssien jakamisessa, kuten Siun soten tapauksessa. Se tarjoaa viitekehyksen tiettyjen etuuksien ja palveluiden kohdentamiselle. Mutta pelkkä ikä ei heijasta ihmisen fyysistä ja henkistä toimintakykyä, terveydentilaa tai sosiaalista verkostoa – kaikki tekijät, jotka ratkaisevasti vaikuttavat siihen, miten ihminen kokee ikääntymisensä.

Eräs merkittävämpi lähestymistapa ikääntymiseen keskittyy toimintakyvyn heikkenemiseen. Tämä tarkoittaa sitä, että ikääntymisen sijaan painopiste siirretään yksilön kykyyn suoriutua päivittäisistä toiminnoista, kuten pukeutumisesta, syömisestä, liikkumisesta ja itsenhoidosta. Toimintakyvyn heikkeneminen voi alkaa jo paljon ennen 65 vuoden ikää, ja se voi ilmetä eri tavalla eri ihmisillä. Jotkut säilyttävät korkean toimintakyvyn pitkälle vanhuuteen, kun taas toisilla se heikkenee jo paljon nuorempana.

Siksi ikäihmisen määrittely ei voi olla yksiselitteinen. Sen sijaan tulisi ottaa huomioon monia tekijöitä, kuten:

• Biologinen ikä: Fysiologiset muutokset elimistössä.
• Psykologinen ikä: Kognitiiviset kyvyt, tunne-elämä ja persoonallisuus.
• Sosiaalinen ikä: Yhteiskunnallinen rooli ja sosiaalinen verkosto.
• Toimintakyky: Kyky suoriutua päivittäisistä toiminnoista.
• Itsen arvioima ikä: Miten ihminen itse kokee ikänsä ja ikääntymisensä.

Tämän monimuotoisen näkökulman omaksuminen on olennaista, jotta voimme tarjota ikääntyville ihmisille asianmukaista tukea ja palveluita sekä edistää heidän hyvinvointiaan. Sen sijaan, että keskittyisimme vain tiettyyn ikärajaan, meidän tulisi keskittyä yksilön tarpeisiin ja kykyihin huomioiden kokonaisvaltaisesti heidän ikääntymisprosessiaan. Tämä vaatii sekä lainsäädännöllistä että sosiaalista muutosta, jossa ikääntyminen nähdään mahdollisuutena ja resurssi, ei pelkästään taakkana.