Näkyykö maksakirroosi verikokeissa?

Näkyykö maksakirroosi verikokeissa? Ei yksiselitteisesti.

Maksakirroosi on vakava maksasairaus, jossa maksakudos korvautuu arpikudoksella. Sen diagnosointi on monimutkainen prosessi, eikä verikokeet yksinään riitä varmistamaan diagnoosia. Vaikka verikokeet ovat tärkeä osa tutkimuksia, ne antavat viitteitä maksavaurioista, mutta eivät suoraan osoita maksakirroosia. Ne paljastavat pikemminkin sairauden oireita ja mahdollisen syyn.

Verikokeiden avulla voidaan mitata esimerkiksi:

• Maksafunktiotestit (maksaentsyymit): ALAT (alaniiniaminotransferaasi) ja ASAT (aspartaattiaminotransferaasi) ovat entsyymejä, jotka vapautuvat verenkiertoon maksasolujen vaurioituessa. Kohonneet arvot viittaavat maksavaurioon, mutta eivät kerro vaurion syytä tai vaikeusastetta. Muita maksan toimintaan liittyviä testejä ovat esimerkiksi bilirubiini, alkalinen fosfataasi ja protrombiiniaika (INR). Kirroosissa näiden arvoissa on usein poikkeavuuksia.

• Verikuva: Verikoe voi paljastaa esimerkiksi anemiaa, trombosytopeniaa (veren hyytymistekijöiden vähyyttä) tai leukopeniaa (valkosolujen vähyyttä), jotka kaikki voivat liittyä maksakirroosiin.

• Veren hyytymistekijöiden määritys: Maksakirroosin myötä maksan kyky tuottaa veren hyytymistekijöitä heikkenee, mikä näkyy verikokeissa pidentyneenä protrombiiniaikana (INR).

• Veressä olevat merkit tulehduksista tai maksainfektioista: Hepatiittivirukset (A, B ja C) voivat johtaa maksakirroosiin. Verikokeilla voidaan testata näiden virusten esiintyminen. Muita infektioiden merkkejä etsitään myös.

Miksi verikokeet eivät riitä diagnoosiin yksinään?

Koska useat maksasairaudet voivat aiheuttaa samanlaisia poikkeavuuksia verikokeissa, pelkät verikokeet eivät riitä maksakirroosin varmistamiseen. Kohonneet maksaentsyymiarvot voivat johtua esimerkiksi rasvamaksasta, hepatiitista tai alkoholiin liittyvästä maksasairaudesta. Lisäksi verikokeet eivät anna kuvaa maksan rakenteesta tai arpikudoksen määrästä.

Muita diagnostisia menetelmiä:

Maksakirroosin varmistamiseksi tarvitaan usein lisätutkimuksia, kuten:

• Ultraäänitutkimus: Antaa kuvan maksan rakenteesta ja koosta.
• Tietokonetomografia (TT) tai magneettikuvaus (MRI): Tarkempaa kuvantamista, joka paljastaa mahdolliset maksakirroosin aiheuttamat muutokset.
• Maksabiopsia: Maksimaalisesti tarkka tutkimus, jossa otetaan pieni kudosnäyte maksasta mikroskooppista tutkimusta varten. Tämä on usein tarpeen varman diagnoosin asettamiseksi ja kirroosin vaikeusasteen määrittämiseksi.

Yhteenvetona voidaan todeta, että verikokeet antavat arvokasta tietoa maksatoiminnasta ja voivat viitata maksakirroosiin, mutta eivät yksinään riitä diagnoosin varmistamiseen. Lääkärin kokonaisvaltainen arvio, joka perustuu potilaan historiaan, oireisiin ja eri diagnostisten menetelmien tuloksiin, on välttämätöntä diagnoosin ja hoidon suunnittelussa.