Minkä ikäisenä lapsi saa päättää, missä asuu?

Lapsen asuinpaikka: Milloin äänellä on painoarvoa?

Lapsen oikeus omaan elämään ja mielipiteeseen on perusoikeus, joka vahvistuu iän myötä. Mutta minkä ikäisenä lapsi saa todella vaikuttaa siihen, missä hän asuu, varsinkin jos vanhemmat eroavat tai muutoin tilanne vaatii lapsen asumisjärjestelyjen tarkistamista? Suomen lainsäädäntö ei tarjoa yksiselitteistä vastausta tiettyyn ikälukuun, vaan painottaa lapsen kuulemista ja hänen kehitystasonsa huomioon ottamista.

Yleinen väärinkäsitys on, että 12-vuotias lapsi saa automaattisesti päättää asuinpaikkansa. Vaikka lapsen mielipiteen kuuleminen 12 vuoden iästä lähtien on lakisääteistä asumis- ja tapaamisjärjestelyissä, ei se takaa täyttä päätösvaltaa. Lain mukaan lapsen mielipiteen painoarvo kasvaa iän ja kypsyyden myötä. 12-vuotias voi ilmaista vahvan mieltymyksensä, mutta tuomioistuin ja sosiaaliviranomaiset arvioivat tilannetta kokonaisvaltaisesti. Ratkaisu tehdään aina lapsen edun mukaisesti.

Mitä tämä käytännössä tarkoittaa? Se tarkoittaa, että 12-vuotiaan lapsen ääni kuuluu, mutta ratkaisua tehdään huomioiden useita tekijöitä:

• Lapsen kypsyys ja itsenäisyys: Kykeneekö lapsi itsenäiseen elämiseen? Onko hänellä riittävä kyky huolehtia itsestään ja opinnoistaan?
• Vanhempien kyky huolehtia lapsesta: Mikä vanhempi pystyy tarjoamaan lapselle turvallisen ja vakaan kodin? Onko vanhemmilla riittävä kyky ja halu tukea lapsen kehitystä?
• Lapsen suhteet vanhempiin: Onko lapsella vahva side jompaankumpaan vanhempaan? Ovatko vanhemmat yhteistyökykyisiä lapsen hyvinvoinnin suhteen?
• Lapsen koulutus ja sosiaalinen verkosto: Miten asumispaikan vaihto vaikuttaa lapsen kouluun ja ystäviin?

Nuorempien lasten kohdalla heidän mielipiteensä otetaan huomioon, mutta vanhempien rooli päätöksenteossa on merkittävästi suurempi. Vanhempien vastuu lapsen hyvinvoinnista on ensisijainen. Vanhemmat voivat toki keskustella lapsensa kanssa ja ottaa hänen toiveensa vakavasti, mutta heidän on tehtävä lopullinen päätös lapsen parhaaksi.

Yhteenvetona voidaan todeta, että ei ole olemassa maagista ikärajaa, jonka jälkeen lapsi voi itsenäisesti päättää asuinpaikkansa. Lapsen mielipiteen painoarvo kasvaa iän ja kypsyysasteen myötä. Päätös tehdään aina lapsen edun ja hyvinvoinnin mukaisesti, ja tuomioistuin ja sosiaaliviranomaiset huomioivat kaikki asiaankuuluvat tekijät. Jokainen tapaus on yksilöllinen ja vaatii huolellista arviointia. Avoin kommunikaatio ja lapsen kuuleminen ovat kuitenkin ratkaisevan tärkeitä riippumatta lapsen iästä.